Armollisuus ja hitaasti eteneminen

Otsikossa armollisuudella tarkoitan nimenomaan armollisuutta itseään kohtaan. Etenkin aloittelevilla kuntoilijoilla armollisuus itseään kohtaan ja ylipäätänsä maltin löytäminen voivat tuntua hankalilta. Sitä ajatellaan herkästi, että personal trainer on tukena auttaen sinua etenemään harjoittelussasi. Usein mietitään vain sitä isoa tavoitetta ilman, että maltetaan keskittyä niihin osatavoitteisiin ja ylipäätänsä keinoihin saavuttaa omia tavoitteitaan. Alussa olo voi tuntua hyvin malttamattomalta, erityisesti jos intoa ja motivaatiota löytyisi vaikka muille jakaa. Tässäkin kohtaa maltti on valttia. Olisi erityisen tärkeää malttaa edetä hitaasti ja porrastetusti ja nostaa harjoittelun tehoja vähitellen.

Itse ajattelen ihmistä ja ihmisen tilannetta hyvin kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Tämä ohjaa paljon myös lähestymistapaani valmennuksessa. Vaikka ajattelen hyvin kokonaisvaltaisesti ja laajasti, ei se tarkoita sitä, että heti keskityttäisiin kaikkiin eri elämän ja arjen tekijöihin. Itse uskon vaiheittain asioiden huomioimiseen ja läpikäymiseen. Liika on liikaa myös terveyden hoitamisessa. Valmennuksessa huomioin ja poimin asiakkaan tarpeita ja toiveita laajasti, mutta eri asia on, kuinka ja missä järjestyksessä asioita lähdetään työstämään.

Aloittelevan kuntoilijan on myös täysin mahdoton sisäistää valmennuksessa asioita, jos ikään kuin pistetään kaikki samaan aikaan pöydälle. Toki tässä kohtaa on muistettava, mikä prosesseissa ja valmennuksissa ohjaa; yksilön tavoitteet. Yleensä, kun asiakkaan kanssa juttelee, ilmenee keskustelussa monia muitakin asioita. Nämä ovat asioita, jotka ihmiselle voivat olla tiedostamattomia tai rutiineiksi muodostuneita tottumuksia/tapoja, joilla voi olla suuri merkitys (esimerkiksi kuormittava tekijä) ihmisen elämässä. Ihmisten kapasiteetti työstää erilaisia asioita ja adaptoitua esimerkiksi harjoittelun intensiteettiin ja tottua harjoittelun vaikutuksiin kehossa vaihtelevat. Etenkin alussa aloittelevan kuntoilijan kohdalla näen tärkeänä kehon totuttamisen harjoitteluun ja erityisesti eri liikemallien opettelemisen. Tasapainon löytäminen harjoittelun, levon ja ravitsemuksen kanssa on tärkeää. Tasapainon löytäminen näiden välillä voi viedä aikaa ja tuntua ikuisuudelta. Myös tulosten näkyminen ja itse niiden huomaaminen voi tuntua vievän ikuisuuden aikaa.

Mieleen herää helposti kysymyksiä ; Miten paljon minun pitäisi liikkua vaikka viikossa, jotta kuntoni kehittyisi? Minkä tyyppistä liikuntaa tulisi harrastaa? Mikä on riittävä määrä?. Alussa voi tuntua, että omat valmiudet harjoittelemiseen ja liikkumiseen ovat rajattomat. Tässä kohtaa on tärkeää palauttaa mieleen armollisuus ja maltti edetä hitaasti. Myös mielen pitäisi pysyä kaikessa uudessa ja tapahtuvassa muutoksessa mukana. Kuinka usein kysyt itseltäsi, pysyykö pääni tässä mukana? Personal trainerin avulla keskitytään usein kehollisiin tuntemuksiin ja kehon pysymiseen mukana. Miten käy mielen ja pään? Tämän vuoksi välillä on hyvä istua alas ja miettiä myös mieleen liittyviä asioita. Kysy itseltäsi: Uskonko itse tähän ja uskonko pystyväni asettamiini tavoitteisiin?

Personal Trainer/Toimintaterapeutti, joka katselee liikettä ja liikuntaa laajan linssin läpi ja haluaa, että asiakas ja lukija löytää samat linssit omiin laseihinsa. Kirjoitan omista kokemuksista ja ajattelen ihmisten kautta.